Tukihenkilötyö_rgb

Päihteistä toipuville

Koulutamme uusia tukihenkilöitä jatkuvasti. Koulutus koostuu noin 20 tunnin perusjaksosta sekä noin 20 tunnin syventävästä jaksosta. Jos olet kiinnostunut alkamaan tukihenkilöksi, ota meihin yhteyttä.

Avoryhmät ja teemaryhmät

Yhdistys järjestää ja toimii vetovastuussa erilaisissa avo- ja teemaryhmissä.

Ilmo Häkkinen perusti Ridasjärven päihdehoitokeskuksessa eli
Ridiksellä tammikuussa 1989 ryhmän, jota alettiin kutsua Ridiksen avoryhmäksi. Se oli tarkoitettu yhteisössä hoidossa oleville ja sieltä lähteneille yhteiseksi ryhmäksi.
Ryhmä sai heti valtavan suosion ja keskiviikkoiltaisin tuli Ryhmätaloon porukkaa pitkienkin matkojen takaa.
Pitemmän raittiuden toipujat ottivat myös ryhmän omakseen ja tukeva ryhmäkulttuuri kehittyi heti alusta lähtien.
Ei mennyt montakaan vuotta, kun ryhmässä oli jo kymmenen tuhatta käyntiä.

Keskiviikkoiltojen lisäksi alettiin pitää opintopäiviä kerran kuussa lauantaisin. Ne olivat teemallisia usean tunnin tapaamisia,
joissa myös laitettiin ruokaa ja syötiin.
Teemat siirtyivät myöhemmin Ilmon teemaryhmien ja muiden ryhmien materiaaliksi.
Opintopäiviä oli yhteensä noin 40. 

 

Niitä täydentämään ja myöhemmin niiden tilalle tulivat 3-päiväiset (pe - su) avoleirit, aluksi pari kertaa vuodessa, myöhemmin yleensä 6 kertaa vuodessa. Ensimmäinen leiri oli syksyllä 1992 ja niitä on ollut yhteensä jo yli 70, lähes kaikki Sääksissä, Hyvinkään seurakunnan leirikeskuksessa. Leirit limittyivät monilla toipujilla ryhmien, avohoidon ja intervallien kanssa muodostaen vuosikausia kantavan rakenteen. Leireillä on ollut iltaisin pitkiä palaveriryhmiä, luovia ja toiminnallisia ryhmiä, antoisia nokkapalavereja ja virkistystoimintaa. Yöpyjien lisäksi on ollut ohjelmaa myös päiväseltään kävijöille.

 

Pysähdytään yhdessä -leirit Hyvinkään Kaitaniemessä

Järjestimme ensimmäisen "Pysähdytään yhdessä" -leirin keväällä 2019. Leirille osallistui 40 ihmistä eri toipumisyhteisöistä. Leirillä järjestettiin monenlaista toimintaa kuten teemaryhmiä, ulkopelejä, hiljentymistä sekä tietysti vapaata oleskelua, saunomista, uintia ja makkaranpaistoa.

Seuraava "Pysähdytään yhdessä" -leiri pidettiin syyskuussa 2019. Osallistujia oli 22 ja saimme viettää leiriä kauniissa syysauringon paisteessa.

Kevään 2020 leiri on koronatilanteen vuosi peruttu. Toivomme, että pääsemme leireilemään taas syyskuussa 2020.

Yhdistys aloitti tukivalmennuskoulutukset pioneerityönä Ilmo Häkkisen ja Jarmo Ekmanin
ideoimina vuoden 2002 alussa.
Tukivalmennuksen perusidea jakaantuu kolmeen osa-alueeseen:

  1. Tukihenkilötyö
    Koulutus ja työnohjaus sekä pelisääntömalli.
  1. Ryhmänohjaus
    Ryhmänohjauskoulutus sekä koulutettaville työnohjaus. Avoryhmäyhteisön ryhmänohjaajat saavat opastuksen ryhmätoimintaan.
  1. Iloisempi ja kokonaisvaltainen toipuminen
    Tukivalmennus on ohjattua vertaistukea päihdeongelmaisille ja heidän läheisilleen sekä vapaaehtoistoimijoille.
    Tukivalmennus on tunne-elämän eheyttämistä ja toipumista ryhmän tuen turvin. Tukivalmennuksesta saa myös valmiuksia keskusteluun,
    ja se on erinomainen itsetutkiskelun apuväline.

Asiakkaille toteutetaan sekä omana toimintona että yhteistyössä yhteistyökumppaneiden kanssa (mm. A-kilta, Vahti ry ja seurakunnat) terapeuttista kuntouttavaa luontotoimintaa (Green Care), kuten kasvimaaviljelyä, kalastus- ja linturetkiä, telttaretkiä ja metsäretkiä, sekä leirejä.

Luontotoiminnoissa on mukana sosiaalisen 
integraation elementti: sosiaaliset suhteet, 
tasa-arvoisuuden tunne, arkielämän taidot ja hallinta. 

Luonto- ja retkitoiminta on harrastustoimintaa vaihtoehtona päihteille. Toiminta auttaa stressin ja impulsiivisuuden hallinnassa. Luonnossa oleminen ja tekeminen on hyvä apuväline ajatusten saattamisessa pois päihdekeskeisistä ajatuksista ja tottumuksista. Kasvimaaviljelyssä opitaan perustaitojen lisäksi pitkäjänteisen tekemisen palkitsevuutta. Luonnossa vietetty aika rauhoittaa ja edesauttaa toipumista. Pyrimme jatkuvasti kehittämään uusia teemoja luontopainotteisten toimintojemme valikkoon.

Kiinnostaako Sinua
kuulla lisää toiminnastamme?

Ota yhteyttä niin kerromme mielellämme!

stea-logo
veikkaus
ksl
Tukihenkilötyö_rgb

Löydöstie 4 D
01600 Vantaa

040 7445635
etunimi.sukunimi@tukihenkilotyo.fi

Scroll to Top
Vieritä ylös